Melissa
Virtanen, 17, on sekä suomalainen että ranskalainen opiskelija, joka asuu tällä
hetkellä Tampereella. Hänellä on kaksoiskansalaisuus ja Ranskan kansalaisuuden
hän on saanut suvun kautta, sillä hänen äidinäitinsä on täysin ranskalainen.
Hänen äitinsä on puoliksi ranskalainen ja puoliksi suomalainen, mutta hänen
isänsä on kokonaan suomalainen. ”Melkein koko ranskalainen sukuni asuu Suomessa
ja vain yksi äitini veljistä perheineen asuu Pariisissa. Minulla on siellä myös
muita kaukaisia sukulaisia”, kertoo Melissa. Vahvat ranskalaiset juuret
johtavat kauas vanhempien päätökseen lähteä ulkomaille. He muuttivat
Crozet-nimiseen kylään Ranskaan Melissan ollessa 1-vuotias ja hänen siskonsa
ollessa 3-vuotias. Hänen isänsä sai töitä Genevestä, Sveitsistä, joka sijaitsee
vain kymmenen kilometrin päässä Crozetista.
Suomen
koulusysteemi oli yksi merkittävä syy perheen Suomeen palaamiseen, mutta Melissa
ehti käydä koulua Ranskassa muutaman vuoden. Melissan vanhemmat halusivat
lapsilleen hyvän pohjan koulutukselle, sillä koulunkäynti on Ranskassa hyvin
toisenlaista kuin Suomessa. Toinen syy paluuseen oli Melissan isän työsuhteen
loppuminen, mutta hän saikin vakituisen paikan CERNistä. Tämän vuoksi hän
matkusti Suomi-Ranska/Sveitsi-väliä kolmen vuoden ajan.
Ranskalaisuus näkyy
Melissan elämässä eniten hänen ajattelutavoissaan ja ihmissuhteissaan. ”Ruokakulttuurin
tärkeys vaikuttaa myös suuresti elämääni. Perheen ja ystävien kanssa syöminen, keskustelut
ruokailun ohessa ja ruuan valmistaminen ovat minulle tärkeitä”, sanoo Melissa.
Hän tapaa ranskalaisia sukulaisiaan säännöllisesti erilaisissa juhlissa.
Melissa kertoo myös, että hän laskee laskut aina päässään ranskaksi. Hänen on
myös helpompi lukea ranskankielisiä kirjoja kuin suomalaisia. Arjessa
ranskalaisuus näkyy myös siten, että hän katsoo ranskalaisia televisiokanavia.
Hän seuraa Ranskassa tapahtuvia asioita samalla tavoin kuin Suomen tapahtumia,
mutta jos Ranska ja Suomi ovat vastakkain jossain pelissä, hän ei osaa valita
puolta.
Melissa kertoo, että
merkittävin ero suomalaisen ja ranskalaisen kulttuurin välillä on ranskalaisten
tapakulttuuri. ”Ihmiset tervehtivät, ventovieraat keskustelevat esimerkiksi
hisseissä tai busseissa ja käytöstavat yleensäkin ovat tärkeitä”, kertoo
Melissa. Hänen mielestään Suomi on kuitenkin muuttunut kansainvälisemmäksi
maaksi ja ihmiset ovat sosiaalisempia kuin aikaisemmin. Ranskassa on myös
tavallista vain poiketa käymään kaverilla ilmoittamatta, mutta Suomessa tulosta
yleensä ilmoitetaan etukäteen. Kulttuurieroja löytyy myös lisää, sillä Ranskassa
oleellisinta on toisen näkeminen eikä se, että koti on siivottu vieraita
varten.
Melissan perhe
vierailee Ranskassa noin puolentoista vuoden välein, erityisesti heidän
vanhalla kotiseudullaan. He ovat aina tervetulleita kylään, sillä heillä on siellä
todella läheisiä ystäviä ja perhetuttavia. Melissalla itsellään asuu Ranskassa
pari läheistä ystävää ja hän pitää heihin tiivisti yhteyttä Facebookin, Skypen
tai sähköpostin kautta.”Aiemmin, kun en vielä
Facebookissa ollut, vaihtelimme ystävien kanssa kuulumiset perinteisesti
kirjeitse”, sanoo Melissa.
Ranskassa
tai Sveitsissä opiskelu on Melissalla vahvasti suunnitelmissa. Mieluiten hän
haluaisi muuttaa entisen kotiseutunsa lähelle. Hän kertoo kuitenkin, jos hän
viettäisikin opiskeluajat muualla, hän aikoo silti muuttaa sinne jonain päivänä
takaisin. Ranska houkuttelee, sillä hän tuntee olevansa enemmän ranskalainen
kuin suomalainen. Vahvat ranskalaiset juuret ja siellä asuminen ovat yksi
painava syy. Myös Melissan käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa ja ulkoinen
olemus vaikuttavat.
Jasmin Saarijärvi